Miten usein lapset keksivätkään jonkin asian, josta sitten kuitenkin jollain tavalla tulee hauska lausahdus.Tässä on muutamia hauskoja juttuja, joita on vuosien varrella lastemme suusta kuulunut.
Nämä ovat tosijuttuja.
 








- Muutama vuosi takaperin, juttelimme mieheni kanssa hänen eläkkeelle pääsystään.
  Poikamme, tuolloin viisivuotias, tokaisi, - äiti, mihin sä sitten muutat, kun isi jää eläkkeelle.
 

- Äiti katsoo kukkaruukkuun, johon on laittanut yrttejä kasvamaan ja tokaisee.
  Miksi te ette kasva, minun rakkaat siemeneni?
  Poika tokaisee. Ai, nytkö me ollaan siemeniä.
 

 - Tuli jotain juttua magneetista ja yhtäkkiä 12v. poikamme kysyi.
    Onko naiset magneetteja? Kun magneettihan vetää kaiken puoleensa.


Sitten on tässä vuosien mittaan  meidän perheessä ilmaantunut ihan uusia lintulajeja.
- Vuosia takaperin, kun yksi pojistamme oli n. 3 vuotias, hän katseli ikkunasta ulos ja näki punatulkun puun     oksalla, hän tokaisi, tuolla puussa istuu pulutulppa.


- Viime keväänä, kun muuttolinnut alkoivat taas näkyä maisemissa ja taivaalla lenteli ensimmäisiä pääskysiä,
   Niin poikamme 12v., joka ei oikein lintuja tuntenut, tokaisi, että katsokaa, tuolla lentää syöksyhyyppä.


 - Lopuksi vielä hauska vappujuttu. Tyttäremme ollessa n. 3-4 vuotias. 
   Ostimme hänelle vappuviuhkan ja hän kekseliäänä tokaisi, sain oman vappupiiskan.

 Kaikkea hauskaa sitä lasten suusta kuuleekin. Melkein voisi pienen kirjan kirjoittaa noista jutuista.